Tuoreessa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisemassa teoksessa käsitellään kovien huumeiden käyttäjien elämää ja kokemuksia. Vanha liitto tutustui huumeisiin ensimmäisen huumeaallon aikana 1960–1970-luvuilla, jolloin yhteiskunnallinen liikehdintä, ideologinen herääminen ja kulutuskeskeisen elämäntavan esille nouseminen loivat pohjaa huumeiden käytön yleistymiselle.

Teoksessa kuvataan tätä erityislaatuista aikaa sekä huumekuvioissa tapahtuneita muutoksia 2000-luvulle asti käyttäjien itsensä kertomien tarinoiden kautta. Vanhaliittolaiset jakavat yhteisen sukupolvikokemuksen ja ovat toimineet huumeita koskevan tiedon välittäjinä ja huumemarkkinoiden ylläpitäjinä useiden vuosikymmenten ajan. He kertovat elämänkulustaan ja siitä, minkälaisia merkityksiä huumausaineilla on heille ollut. Samalla he paljastavat, minkälaisin silmin heitä on tarkkailtu ja minkälaisin ottein yhteiskunta on heitä kohdellut.

Tutkimus sai alkunsa siitä, että pitkän uran päihteiden käyttäjien kanssa tehnyt työntekijä A- klinikkasäätiöstä kiinnitti huomiomme kiinnostaviin tarinoihin, joita Vanhan liiton käyttäjillä oli kerrottavanaan. Tämän ainutlaatuisen muistitietoaineiston talteen keräämiseksi haastateltiin 30 vanhaliittolaista, jotka olivat haastatteluhetkellä 50–60-vuotiaita. Osa heistä oli lopettanut huumeiden käytön jossain elämänsä vaiheessa, mutta suuri osa käytti aineita edelleen tai oli ylläpito- tai korvaushoidossa.

Vanhan liiton miehet ja naiset osallistuivat tutkimukseen mielellään, koska he halusivat saada oman äänensä kuuluville. Huumausaineista ja niiden käyttäjistä saatava tieto on tyypillisesti ollut viranomaislähtöistä, mutta nyt marginaaliin asetettujen huumeiden käyttäjien omat kokemukset ja näkökulmat pääsevät esille.

Teoksessa lähdetään liikkeelle vanhaliittolaisten lapsuus- ja nuoruusvuosista 1950–1960-luvuilla, jolloin yhteiskunnassa tapahtui useita rakenteellisia ja kulttuurisia muutoksia. Tuolloin huumausaineista ei tiedetty paljoakaan, eivätkä nuorten vanhemmat tai opettajat osanneet juuri puuttua kokeiluihin. Nuoret viettivät paljon aikaa keskenään, ja heille oli ominaista ajan hengen mukaisesti nousta vastustamaan auktoriteetteja ja vanhempien sovinnaista elämäntapaa. Ensimmäinen huumeaalto tarjosi yhden merkityksellisen ja jännittävän vaihtoehdon kapinoida aikuisten maailmaa vastaan ja huumeisiin liittyvä kulttuuri ja verkostot vetivät liittolaisia tiiviisti puoleensa.

Vanhaliittolaisten roolit huumemarkkinoilla vaihtelivat. Osa oli pysytellyt lähinnä käyttäjän roolissa, kun taas osa osallistui aktiivisesti huumeiden liikuttelemiseen esimerkiksi hankkimalla aineita ulkomailta, tekemällä säännöllisesti salakuljetuskeikkoja ja organisoimalla levityskanavia. Huumausainemarkkinoilla liikkui laittomasti maahantuotuja aineita, mutta myös apteekkien merkitys osoittautui suureksi. Toiminta markkinoilla vaikutti olevan epäjärjestäytynyttä, sattumanvaraista ja osittain suorastaan sekavaa, mistä liittolaisilla oli kerrottavanaan värikkäitä kertomuksia.

Poliisilla oli aluksi vaikeuksia oppia tunnistamaan huumausainerikollisuutta, mutta vähitellen se ryhtyi suorittamaan tehostettua valvontaa, minkä vanhaliittolaiset saivat tuntea nahoissaan. Kohtaamisissa virkavallan kanssa oli vaihtelua. Osa suhtautui poliisin epäluuloisesti, jopa vihamielisesti. Jos poliisin koettiin toimineen epäoikeudenmukaisesti, säännöistä piittaamatta tai suorastaan väkivaltaisesti, se saattoi lisätä nurjamielistä suhtautumista poliisia ja muuta yhteiskuntaa vastaan. Poliisia muisteltiin myös lämmöllä ja kiinnijäämisen katsottiin kuuluvan pelin luonteeseen. Kanssakäymisestä poliisin kanssa puhuttiinkin arvostavasti, ja kunnioituksen ja vastapuolen arvostamisen sanottiin olevan molemminpuolista.

Haastateltavat eivät olleet välttyneet huumeiden raskaan käytön aiheuttamilta terveyshaitoilta. Pistämisestä aiheutuneet komplikaatiot ja yliannostustilanteet olivat vanhaliittolaisille tuttuja. Käyttäjäyhteisöjen niin sanotussa kamakulttuurissa on terveyttä haittaavien tekijöiden ohella kuitenkin ollut myös sitä suojaavia tekijöitä, kuten toisista huolehtimista ja keskinäistä solidaarisuutta.

Haastatteluissa sivuttiin vanhaliittolaisten identiteettiä huumeiden käyttäjinä. He asemoivat itseään ulkopuolisiksi suhteessa paitsi yhteiskuntaan, myös muihin käyttäjiin. Vanhaliittolaiset katsoivat huumekulttuurin muuttuneen huomattavasti vuosien varrella ja halusivat erottautua nykypäivän huumeiden käyttäjistä, joihin verrattuna he katsoivat kontrolloivansa käyttöään paremmin ja olevansa moraalisempia. He kokivat ulkopuolisuutta yhteiskunnan muuhun väestöön nähden, sillä heidät oli huumeiden käytön vuoksi vahvasti leimattu erilaisiksi.

Vanhaliittolaisten kertomukset paljastavat, miten käyttäjiin on suhtauduttu ja miten heitä on pyritty kontrolloimaan useiden vuosikymmenten aikana. Yhteiskunnan kielteisellä suhtautumisella huumeita kohtaan on ollut vaikutuksensa käyttäjien identiteettiin ja siihen, että heidän tarpeistaan lähteviä palveluja on kehitetty hitaasti.

Heini Kainulainen & Jenni Savonen

Heini Kainulaisen, Sanna Röngän ja Jenni Savosen toimittama kirja ”Vanha liitto – Kovien huumeiden käyttäjät 1960–1970 -lukujen Helsingistä” on ilmestynyt syyskuussa.

Kirjan tekijät kertovat tutkimusprosessista ja tutkimuksen tuloksista Alkoholi- ja huumetutkijain seuran seminaarissa 11.10.2017. Lisätiedot ja ilmoittautuminen.