Alkoholi- ja huumetutkijain marraskuisessa ”Päihteetkö syrjäyttävät?” -seminaarissa käsiteltiin päihteiden käytön ja syrjäytymisen välistä yhteyttä. Katse kääntyi yksilöistä yhteiskunnan instituutioihin, joiden mahdollisuudet hallita ja pysäyttää syrjäytymiskierteitä nähtiin seminaarin esityksissä ja niistä käydyissä keskusteluissa puutteellisiksi.

Päihteet ja syrjäytyminen esiintyvät usein yhdessä. Päihteet nousevat siitä huolimatta harvoin esimerkiksi erilaisten syrjäytymistä koskevien hankkeiden tai strategioiden lähtökohdaksi.

Alkoholi- ja huumetutkijain seuran seminaarin neljässä esityksessä aihetta lähestyttiin nuoruuteen liittyvien syrjäytymisriskien kautta, alkoholikuolleisuutta koskevan tutkimuskeskustelun kautta sekä tarkastelemalla suonensisäiseen huumeidenkäyttöön liittyvää huono-osaisuutta.  Jokainen puhujista korosti syrjäytymisen olevan moniulotteinen prosessi, jossa päihteet näyttelivät vain yhtä osaa.  Päihteiden käytön katsottiin kuitenkin kiihdyttävän ongelmia tapauksissa, missä vaikkapa nuoren oli vaikea löytää paikkaansa maailmassa ja hänen siteensä yhteiskuntaan oli valmiiksi hyvin heikko.

Lasten ja nuorten syrjäytymisen tutkimukseen erikoistunut dosentti ja yliopistonlehtori Tarja Tolonen Helsingin yliopistosta kysyi esityksessään, tulisiko meidän itse asiassa olla nuorten sijasta huolestuneita yhteiskuntamme instituutioista.  Kuinka mukaan ottava yhteiskuntamme on ja kuinka tiukat kriteerit koulutuksen tai työn saamiseksi on asetettu? Mitä emme huomaa ammatillisten ja käsitteellisten linssiemme takaa?

Tolosen mukaan syrjäytyneeksi katsomallemme nuorelle on esimerkiksi turha osoittaa listaa tarjolla olevista koulutus- ja työmahdollisuuksista, jos taustalla on muita ongelmia, joihin ei ole kuitenkaan tarjolla apua.  On myös hyvin epätodennäköistä, että nuori jaksaa kertoa ongelmistaan kovin monelle eri aikuiselle, varsinkaan, jos hän ei koe saavansa heiltä aitoa vastakaikua tarpeilleen.

Mitä moniongelmaisempi nuori esimerkiksi on kyseessä, sitä useammassa palvelussa hän on Tolosen mukaan nauttinut todennäköisesti ns. ei-palvelua.  Joillain lapsilla ja nuorilla saattaa olla jopa satoja vaihtuvia aikuisia lastensuojelun palveluketjuissa, jonka Tolonen kiteytti esityksessään nuorten kuvailemaan hahmoon ”joku sossu”.  Tolonen päättikin esityksensä kysymyksiin, mistä löytyisivät tarvittavat ja riittävän pitkäkestoiset palvelut ongelmallisessa elämäntilanteessa oleville nuorille, jotka noudattaisivat tämän lisäksi niin sanottua yhden aikuisen mallia.

Ammattikoulussa opiskelevia nuoria tutkiva Antti Maunu Turun yliopistosta korosti omassa esityksessään syrjäytymisen luonnetta yksilön ja yhteiskunnan välisen sosiaalisen siteen heikentymisenä.  Hän ei nähnyt ammattikoulunuorten suurimmaksi ongelmaksi esimerkiksi erilaisten akateemisten valmiuksien, kuten lukutaidon tai kielitaidon, puutetta. Näistä ongelmista puhutaan paljon, mutta niihin on jo tarjolla tukea oppilaitoksissa.  Syrjäytymiskehityksen kannalta haastavampia ovat sen sijaan nuorilla olevat ongelmat suhteessa erilaisiin lähiryhmiin ja yhteiskunnan instituutioihin.

Maunun haastattelemien nuorten vastauksissa keskeisimmäksi ammattikoulun keskeytymiseen johtavaksi syyksi muodostui nuorten elämää johdattavan suunnan puute, joka kiteytyi toteamukseen ”ei kiinnosta”.  Päihteet nähtiin ongelmia vaikeuttavana tekijänä, muttei kuitenkaan suurimpana syynä opintojen keskeytymiseen. Joidenkin nuorten elämäntilanne nähtiin kaiken kaikkiaan hankalaksi, mutta koululaitoksella ei ollut välineitä vastata tähän.

Maunu esitti oman tutkimuksensa puitteissa erääksi konkreettiseksi ratkaisuksi erilaisten ryhmätoimintojen ja opiskelijoiden ryhmätyövalmiuksien lisäämisen oppilaitoksissa. Opettajien arki on kuitenkin pirstaleista, eikä tällaiselle tahdo löytyä aikaa. Maunu päättikin esityksensä toteamukseen, että yksilöiden syyllistäminen todennäköisesti jatkuu, jos muuhunkaan ei pystytä.

Seminaarin kaksi viimeistä esitelmää nostivat esille päihteiden käyttöön liittyvän yhteiskunnallisen eriarvoistumisen. Tutkijatohtori Lasse Tarkiainen Helsingin yliopistosta tarkasteli esityksessään alkoholikuolemien ja tulokehityksen välistä yhteyttä. Kuoleman alkoholiseen kuolinsyyhyn on todettu olevan yhteiskunnan alemmissa tuloluokissa kahdeksan kertaa yleisempää kuin ylemmissä tuloluokissa ja sama määrä juotua alkoholia tappaa todennäköisemmin köyhän kuin varakkaan.

Tarkiaisen esittelemästä tutkimuksesta selvisi, että alkoholin takia vuosina 2006 ja 2007 kuolleiden tulokehitys on ollut selvästi heikompaa kuin muiden, kun katsotaan kuolemaan edeltänyttä kahta vuosikymmentä. Hätkähdyttävä tulos on se, että kaksikymmentä vuotta ennen kuolemaa alkoholisyihin kuolleet eivät eroa tuloiltaan juurikaan muusta väestöstä. Tarkiaisen tuloksissa näkyy myös laman vaikutus: siinä missä koko väestössä tulot lähtivät kasvuun 1990-luvun laman jälleen, alkoholisyihin kuolleilla tulot jatkoivat laskua aina kuolemaan saakka.

Tutkimuksesta selvisi myös, että vain pieni osa alkoholisyihin kuolleista oli korkeasti koulutettuja, mutta korkeasti koulutetuilla tulotaso ei laskenut yhtä jyrkästi kuin matalasti koulutetuilla. Esitystä seuranneessa keskustelussa heräsikin kysymys, joutuvatko alemman tuloluokan edustajat herkemmin irtisanotuiksi työpaikoistaan alkoholiongelmien vuoksi kuin ylemmän tuloluokan edustajat.  Entä, saavatko ylempien tuloluokkien edustajat vuorostaan enemmän tukea ongelmilleen sekä lähipiiristään että palvelujärjestelmästä?

Seminaarin päätti valtiotieteen maisteri Kristiina Laitisen esitys suonensisäiseen huumeidenkäyttöön liittyvästä huono-osaisuudesta. Esitys perustui valtakunnalliseen terveysneuvontapisteiden asiakkaiden hyvinvointia, luottamusta sekä tulonsiirtojen ja palveluiden käyttöä kartoittavaan kysely tutkimukseen, joka oli kerätty osana professori Juho Saaren laajempaa tutkimushanketta yhteiskunnallisesta huono-osaisuudesta vuosina 2013 ja 2014.  Tutkimukseen osallistui kaiken kaikkiaan yli 500 henkilöä ja aineistoa voi pitää mittavana ja ainutlaatuisena näkökulmana yhteiskunnan marginaalien marginaalissa eläviksi katsottuihin huumeita käyttäviin ihmisiin.

Laitisen seminaarissa esittämät tulokset vahvistivat suonensisäiseen huumeidenkäyttöön jo 2000-luvun alussa tehdyissä tutkimuksissa liitettyä kuvaa moniulotteisesta huono-osaisuudesta.  Lähes puolet kyselyyn vastanneista oli esimerkiksi käynyt vain peruskoulun. Viidesosa vastanneista oli asunnoton.  Ongelmien vakavuutta lisää se, että valtaosa kyselyyn vastanneista oli hyvin nuoria, mikä kertoo ongelmien alkaneen jo varhain.

Vastanneiden oma koettu hyvinvointi oli merkittävästi alhaisemmalla tasolla kuin väestössä keskimäärin. Naisilla koettu hyvinvointi oli vielä miehiäkin alhaisempi, mikä herättää Laitisen mukaan kysymyksen sukupuolierityisten palveluiden tarpeellisuudesta tulevaisuudessa. Varsinkin kaikkein nuorimmat vastaajat kokivat, etteivät he pärjää elämässään.

Paradoksaalista Laitisen esittelemissä tuloksissa oli, että suurin osa vastaajista käytti erilaisia yhteiskunnan palveluja.  He eivät siis olleet palvelujärjestelmän ulko- vaan sisäpuolella. Palvelujen määrä ei kertonut Laitisen mukaan kuitenkaan niiden laadusta – vain noin kolmasosa vastaajista koki saavansa niistä tarvitsemaansa tukea. Hälyttävänä voi pitää myös mielenterveyspalvelujen alhaista käyttöä, vaikka moni koki juuri mielenterveytensä huonoksi ja kärsi myös yksinäisyydestä.

Seminaari jättikin pohtimaan, ovatko syrjäytymistä tarkastelevat linssimme tällä hetkellä kohdallaan. Kuuntelemmeko riittävästi ihmisten tarpeita ja osaammeko vastata niihin? Yleisössä istunut sosiaalityöntekijä pohti palvelujärjestelmässä tehtävään arviointityöhön liittyen, arvioimmeko ihmisiä tällä hetkellä saadaksemme heidät palvelujemme piiriin, vai siirretyksi heidät niistä jonnekin muualle.

Vaikka päihteiden käyttöä ei pidetty ainoana syytekijänä syrjäytymiseen, niiden käytön nähtiin kuitenkin vaikeuttavan ongelmia.  Tältä osin seminaarissa kannettiin huolta päihdepalvelujen riittävyydestä ja oikeasta kohdentumisesta. Meneillään olevan sote-uudistuksen ei katsottu tuovan palveluihin parannusta ja päihdepalveluista katsottiin puhuttaneen uudistuksen yhteydessä kaiken kaikkiaan vielä hyvin vähän.

Riikka Perälä

Alkoholi- ja huumetutkijain seuran hallituksen jäsen